Aluepalautus ry. on valtakunnallinen perus- ja ihmisoikeusjärjestö, joka ajaa Suomen viime sotien seurauksena Neuvostoliitolle pakkoluovutettujen alueiden palautusta neuvotteluteitse Venäjän hallusta.

1

Toiminta

tapahtuu järjestämällä erilaisia asiaan liittyviä jäsen- ja yleisötilaisuuksia, neuvottelemalla ja tiedottamalla sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tapahtumakalenterista uusimmat.

2

Toimimme

Toimimme yhteistyössä ProKarelia, Tarton rauha , Karelia Klubi, Suomen Karjalan Pakolaiset ja EUEEP -yhdistysten kanssa.

3

Tule mukaan

Liity jäseneksi ja tue isänmaamme kokonaisuutta

Aluepalautus Ry

Palautusjärjestöjen työ tuottaa tulosta

Julkaistu 21.02.11 (Muokatttu: 21.02.11 )

Wikileaks-paljastuksista on käynyt ilmi, että Venäjän nykyinen pääministeri Vladimir Putin myönsi vuonna 2000, että Stalin teki virheen hyökätessään Suomeen talvisodan aloittaen, ja että Venäjällä oli riittävästi maa-alaa eikä sen tarvinnut puolustautua (Helsingin Sanomat 11.2.2011). Tätä taustaa vasten on kylläkin merkillistä, että käytännössä Putinin Venäjän presidentiksi valitsema Dimitri Medvedjev on väittänyt, että Venäjä tai Neuvostoliitto eivät ole milloinkaan hyökänneet mihinkään. Mutta on kuitenkin Karjalan palauttamisen kannalta hyödyllistä, että Venäjän todellinen johtaja on todistetusti myöntänyt, että Venäjä oli syyllinen siihen, että Suomi ja Neuvostoliitto joutuivat vastakkain toisessa maailmansodassa.

Aluepalautus ry on lukuisia kertoja ottanut Vladimir Putinin vastaan vierailuille tynkä-Suomeen pakkoluovutettujen alueiden palauttamista vaativin mielenosoituksin. Mielenosoitustoiminta on selvästikin johtanut siihen, että Karjalan palautus on tullut Putinin ja Halosen välisten keskustelujen aiheeksi, mikä taas on johtanut siihen, että Putin on myöntänyt tehdyn vääryyden.

Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen väitti joitakin vuosia sitten, että ei Karjalaa huutelemalla palauteta. Vastasin silloin hänelle Karjala-lehden yleisönosastossa, että kylläpä se Saksakin vain kadulla huutelemalla yhdistettiin.

Karjalan evakoita viime kesänä kovasti radiopakinassaan mollannut toimittaja Kirsi Virtanen tuomitsi hiljattain pakinassaan ns. liian kiltit ihmiset, koska heillä hänen mukaansa on mielessään vain oma etu ja rauhallinen elämä. Hänen mielestään pitää kunnioittaa niitä ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa, koska sellaiset ihmiset estävät pahuutta ja julmuutta kaikkein tehokkaimmin.

Me Karjalan palautusta vaativat olemme vuodesta toiseen uskaltaneet sanoa, että Suomelta ryöstettiin toisessa maailmansodassa alueita vääryydellä, ja että alueet kuuluu palauttaa. Toimintamme on johtanut siihen, että Venäjän nykyinen johtaja on myöntänyt, että hänen maansa teki meidän maallemme tuon vääryyden. Olemme saavuttaneet tuloksia, vaikka Putin sanookin, että tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä Suomen ja Venäjän välistä rajaa voi muuttaa. Tehtyä ei tietenkään saa tekemättömäksi, mutta kyllä rajan voi ilman muuta muuttaa.

Tarton rauha ry:n ensimmäinen puheenjohtaja, nyt jo edemennyt Martti Siirala oli sitä mieltä, että kun Karjalan palautusta pidetään siinnikkäästi esillä, ajan myötä tuloksia myös saadaan. Olemme saaneet aikaan osatuloksen, kun voimme osoittaa Venäjän pääministerin omien lausuntojen kautta asiamme oikeutuksen. Martti Siiralan viitoittamalla tiellä on hyvä jatkaa.

Vantaalla 21.2.2011
Asko Huttunen
Aluepalautus ry:n varapuheenjohtaja

Myytävät tuotteet

Mielipidemittari

Pariisin rauhansopimus edellyttää pakkoluovutettujen alueiden palauttamista suomalaisille?
 

Postituslista

Nimi:

Sähköpostiosoite: