Aluepalautus Ry
Karjalan kannasko ulkomaata 1943 ja 1944?
Helsingin Sanomat 14. heinäkuuta Korpilahden Moksissa asuvasta metsätyömiehestä Jalo Niemisestä. Pääotsikkona kirjoituksessa on: Jalo Niemisen ullkomaanmatkat tuli tehtyä sodan aikana. Tekstistä käy ilmi, että Jalonen sai kutsun puolustamaan isänmaata Karjalan kannakselle vuonna 1943. Myöhempikin teksti viittaa siihen, että hän ei ollut sodan aikana muilla rintamaosuuksilla.
Kun Suomi oli vallannut Neuvostoliiton Suomelta talvisodan seurauksena ottamat alueet takaisin, Suomi julisti itsenäisyyspäivänä 1941 menetetyt alueet takaisin Suomeen liitetyiksi. Kannas oli siis Jalosen siellä ollessa Rajajokea myöten Suomea. Jos Jalonen oli ennen kesäkuun yhdeksättä päivää 1944 rintamalla, hän saattoi toki olla pikkuisen ulkomaillakin Rajajoen toisella puolella. Mutta ainakin vuoden 1944 perääntymistaistelut Jalonen kävi Suomessa eikä ulkomailla.
Asko Huttunen
Aluepalautus ry:n varapuheenjohtaja
